Pääsiäinen, tämä vahvasti kirkollinen juhla. Joillekin. Toisille pitkät vapaat ja pitkät ryyppäjäiset. Eräille yksinäisyys, ei lehtiä, ei kauppoja, ei ihmisvilinää. Ei kontakteja.

Hän odottaa vapaapäivää. Ihan millä nimellä vain, kunhan on vapaa eli ei ole pakko. Sitten vapaapäivä tulee ja hän huomaakin olevansa hukassa, ei rytmiä, ei aikatauluja - kiireisiä meilejä, kontakteja. Hänen on pakko olla itsensä kanssa, tuon tyypin jota muuten pyrkii välttelemään.

Hänellä on entinen aviomies vieraanaan. Entisellä on uudet kuviot meneillään (mikä sinänsä on hieno ja toivottu asia). Mutta hän tuntee itsensä sivustakatsojaksi. Hänellä ei ole oikeastaan mitään virkaa, paitsi antaa yösija, tarjota sapuskaa, valtuuttaa tietokoneensa vieraan käyttöön ja kuunnella tekstiviestipiippauksia sekä yöllistä puhelua.

Hänellä on myös entinen avomies. Vähemmän entinen, vain kahden kuukauden takainen preesens. Vähemmän entinen on mustasukkainen enemmän entiselle. Vähemmän entisellä on huono itsetunto. Koko entisen avoliiton entistä riivasi enemmän aiempi entinen, josta ei todellakaan ollut mitään vaaraa tulla hänelle eroottisella tavalla läheinen. Mutta mitäpä suomalainen mies uskoisi. Ei ainakaan naisensa vakuutteluja. Osa meistä on ehkä pilannut yleisen luottamuksen. Tai mies on itse pilannut luottamuksensa itseensä sekä muihin entisissä suhteissaan.

Nyt siis kuitenkin molemmat entiset ovat lähteneet rientoihinsa ja hän on yksin. Hän toivotti molemmille tasapuolisesti hauskaa päivää- iltaa- yötä- aamua. Miettii mitä tekisi tällä suurella vapaudella, johon kuuluu pitkittynyt pitkäperjantain tuska. Rinnassa on vaanivana ahdistus, valmiina lyömään ketoon. Eilen se nauroi ja tanssi koko ruhon päällä ja hän kyhjötti peiton alla silmät kiinni.

Viikolla hän on iloinen ja toimelias liikenainen. Kopsuttelee koroillaan, hauskuttaa antamalla mielikuvituksensa laukata ja luo positiivista henkeä, tekee päätösiä- joskus vaikeitakin, delegoi asioita. Lentelee lentokoneella (jossa on sietämättämän epämukavaa -mutta kuulostaa hienolta ja tehokkaalta) ajaa Audillaan, jossa hevoset villeinä laukkaa. Hän pitää työstään, hän pitää työkavereistaan. Jopa niin paljon, että hän tulee myöhään kotiin ja menee nukkumaan aikaisin. Hän on taidokkaasti leikannut oman elämänsä tyhjäksi. Hän on masentunut. Hän tietää sen, hän on aiheen asiantuntija. Hän tietää myös sen, että työn vastapaino pitäisi hänet paremmassa kunnossa. Ehkä hän joskus kuuntelee jotain musiikkia, jonka tilassa voi olla rauhassa. Kirjoilla on sama vaikutus, mutta jos on kovin masentunut ei jaksa.

Hän on rauhallinen, pesee pyykkiä ja lähtee ostamaan tulppaaneja. Vaalean liloja valkoiseen maljakkoon. Vaalean lilat ovat hänen suosikkejaan. Ovat olleet siitä saakka, kun heidän yhteinen valiokissansa (siis entisen aviomiehen ja hänen) nukutettiin ja laskettiin routaiseen maahan oikealle kyljelle kovin pienenä. Niin pienenä ja rauhallisena. Ja hän ei voinut olla paikalla, koska hänellä oli influenssa ja routainen maa on yli 700 kilometrin päässä. Mutta hän osti kotiin tulppaaneja ja poltti kynttilää. Ja itki. Entinen avo sanoi, että piruako yhtä kattia vollaat. Hän sanoi, että kissa on perheenjäsen. Ja painu sinä helvettiin arvostelemaan. Hän on oppinut ilmaisemaan kielteisiä tunteita. Se on hänelle merkittävä asia. Että voi kiljua ja olla epäasiallinen lähimmilleen. Etteivät ne siitä rikki mene. Koko elämänsä hän on kuitenkin yrittänyt olla kiltti ja hyvin asiallinen. Ja sitä ei kaiketi tarvitse toistaa, mitä siitä seuraa. Niitä tapauksia riittää.